Popstars-kisasta aikoinaan Gimmel-yhtyeensä kautta tähdeksi noussut Jenni Vartiainen tyrmäsi musiikkipiirit vuonna 2007 julkaistulla Ihmisten edessä -debyyttialbumillaan, jolta lohkaistiin lukuisia hittejä ja joka teki Jennistä kertaheitolla tähden myös sooloartistina. Nyt esikoinen on viimein saanut jatkoa kakkoslevyllä Seili.
Surullisenkuuluisan spitaalisten saaren mukaan nimensä saanut albumi jatkaa pitkälti edeltäjänsä linjoilla, mutta levyn yleissoundi on tällä kertaa selvästi mahtipontisempi ja kokeilevampi. Jenni itse on osallistunut levynsä tekemiseen monin tavoin, ja artisti soittaa kappaleissaan itse muiden muassa erilaisia kosketinsoittimia.
Levyn aloittaa Teemu Brunilan säveltämä ja Jennin soittama interludemainen Koti, joka saa heti seuraa levyn nimikappaleesta Seili. Synkkätunnelmaisesta kappaleesta piirtyy mieleen sankassa sumussa kuolevien saarelle matkaava soutuvene. Yksinkertaisen pelkistetty kappale sähköistyy lopulta hieman räväkämmäksi paketiksi. Levyn ensimmäinen singlelohkaisu En haluu kuolla tänä yönä on nimestään huolimatta vauhdikas ja soundeiltaan positiivinen tanssibiisi, joka mukailee pitkälti esikoislevyn linjaa. Erityisen hieno on kappaleen letkeästi rullaava taustabiitti. Palaset ovat siis kohdallaan hittikertosäettä myöden.
Nettiin jatkaa samalla energisen rullaavalla linjalla ja tarjoaa lisäksi hienon keveän taustamaton Never Ending Story -tyylisesti. Länkkärisoundit tuntuvat hieman irrallisilta, mutta kokonaisuus on onnistunut. Biisi tulee toimimaan livekeikoilla loistavasti. Rauhallinen Missä muruseni on palauttaa tunnelmoinnin maan päälle. Duran Duran on ehdottomasti yksi levyn parhaista raidoista. Kertosäettä vauhdittava ilmava melodia soundeineen saa kaikessa tyylikkyydessään ihon kananlihalle ja jalan liikkeelle. Lopputuloksena on todella kaunis ja tyylikäs hittikappale. Minä ja hän rauhoittelee fiilistä sandramaisella kasaritunnelmoinnilla, ja kappale tuntuu tässä kokonaisuudessa lähinnä välipalalta.
Tunnelataukseltaan sykähdyttävin kappale on päiväkirjamainen Kiittämätön, joka kertoo tositarinan Jennin kouluaikojen tunnelmista. Eikö kukaan voi meitä pelastaa? jatkaa electrotunnelmissa ja kasvaa hiljalleen mahtipontiseksi kasariviisuiluksi. Levyn päättävä Halvalla on tunnelmoi kauniisti, vaikka lyriikkojen aihe on hieman erikoinen. Jennin kakkoslevy ei kolahtanut aivan yhtä nopeasti kuin Ihmisten edessä, mutta muutaman kuuntelukerran jälkeen levy alkaa kuitenkin aueta.
Pisteet 4/5
