Kirsi Pyrhönen Vogue-kansikuvassa Italiassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisia mallikaunottaria ei ole kovinkaan usein nähty kansainvälisillä markkinoilla, eikä monella itseään kansainvälisesti menestyneeksi väittävällä suomalaismallilla ole juurikaan näyttöä sanojensa takeeksi. Nyt eräällä uudella nuorukaisella on varsin hyvää tuoretta näyttöä.

Kaksi vuotta sitten Mallikoulu-realityohjelman voittanut Suvi Koponen teki upean läpimurtonsa maailman mallimarkkinoille poseerattuaan muiden muassa erittäin arvostetun Vogue-lehden Portugalin version kannessa ja maailmantähtien kanssa muotinäytösten catwalkeilla. Nyt hän on saanut seuraajan teini-ikäisestä Kirsi Pyrhösestä.

16-vuotias Kirsi Pyrhönen nähdään nimittäin parhaillaan Vogue-lehden Italian version kannessa yhdessä kollegansa, 19-vuotiaan venäläisen Daria Strokousin kanssa. Ikeasta mallimarkkinoille löydetty 182-senttinen kaunotar on ehtinyt urallaan esiintyä jo muiden muassa Lontoon ja Pariisin muotiviikoilla, Iltalehti uutisoi. Brand Model Managementin leivissä Suomessa oleva Kirsi on noteerattu lisäksi näkyvästi myös Models.com -verkkojulkaisussa.

Kirsi Pyrhönen Vogue Italy