Hiphop-tähtien avioero vahvistettu – oikeusjuttu jatkuu

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suositut hiphop-tähdet Kelis ja Nas ilmoittivat taannoin hakevansa avioeroa, ja sen jälkeen pariskunta taisteli kuukausien ajan oikeudessa yhteisen lapsensa elatusavusta ja omaisuutensa jaosta.

Nyt julkkisparin avioero on viimein vahvistettu. TMZ-julkaisu kertoo, että losangelesilainen tuomioistuin vahvisti avioeron perjantaina. Julkaisun haltuunsa saamien asiakirjojen mukaan entisellä pariskunnalla on kuitenkin edelleen vireillä riitoja oikeudessa.

Edelleen vireillä olevien riitojen kohteina ovat esimerkiksi lapsen elatusapu ja huoltajuus. Nykyisin Nas joutuu maksamaan Kelisille elatusapua 55.000 dollaria kuukaudessa. Nas valitti kuitenkin oikeuden päätöksestä, koska hänellä ei ole varaa maksaa noin suurta summaa.

30-vuotias Kelis, koko nimeltään Kelis Jones, nousi tähdeksi vuonna 1999 julkaistun Caught Out There -hittinsä merkeissä. Kelis oli aiemmin neljän vuoden ajan naimisissa miespuolisen kollegansa, hiphop-artisti Nasin kanssa. Pariskunta erosi kuitenkin vuonna 2009. Kelis oli erohetkellä raskaana ja synnytti myöhemmin Knight-nimisen tyttären.