Ensi viikolla Suomessakin viimein ensi-iltansa saavan Sex And The City 2 -elokuvan naistähti Kim Cattrall on nykyisin jo 53-vuotias nainen. Nuoruutta ihannoivasta Hollywood-tyylistä huolimatta hän ei enää peittele ikääntymisen vaikutuksia.
Sinkkuelämää-televisiosarjaan liittyvässä elokuvassa Kim Cattrall nähdään useita kertoja harrastamassa seksiä, mutta intiimit paikat pysyvät piilossa. Hän on nimittäin ilmoittanut, ettei hän enää tule riisumaan vaatteitaan seksikohtauksia varten eikä esittelemään intiimejä ruumiinosiaan julkisesti.
Eilen lauantaina Kim kuvattiin Lontoossa, jossa hän oli osallistumassa tuoreen Sex And The City 2 -elokuvansa ensi-iltajuhliin. Samalla Samantha Jonesin roolia sarjassa ja elokuvissa näyttelevä tähti ikuistettiin paparazzikuviin, joissa hänen ikääntymisensä merkit näkyvät esimerkiksi leuan alla. Katso kuvat tästä. Kuvien perusteella lienee selvä, että leffan tähtien kuvia jouduttiin parantelemaan massiivisesti esimerkiksi leffan mainosjulisteisiin.