Ihmiset jakaantuvat yleensä kahtia sen suhteen ovatko he aamu- vai iltaihmisiä. Nyt Women’s Health -sivusto paljasti kuitenkin useita hyviä aamurutiineja, jotka jokaisen painonpudotuksesta haaveilevan kannattaa sisällyttää aamuihinsa nauttivat he niistä tai eivät.
1. Aurinko
Tutkijat ovat huomanneet, että 20-30 minuuttia aamuaurinkoa auttaa ihmisiä laihtumaan. Tämän vuoksi työmatkat kannattaa tehdä aamulla kävellen tai yrittää jotenkin muuten saada aamuisin auringonvaloa. Suomessa tähän voi käyttää talvisin kirjasvalolamppua.
2. Pitkät yöunet
Tämä ei sinänsä ole aamurutiini, mutta helpottaa huomattavasti jokaista herätystä. Pitkät yöunet myös auttavat ihmistä syömään järjevämmin päivän aikana.
3. Proteiinipitoinen aamiainen
Proteiinipitoisen aamiaisen on huomattu edistävän painonpudotusta.
4. Treeni
Aamutreenin ei tarvitse olla rankka suoritus, mikäli sellaiseen ei aamuisin kykene. Sykettä kannattaa kuitenkin aamulla kohottaa edes pienellä kuntopiirillä omassa olohuoneessa tai lähtemällä aamulenkille.
5. Välipalat
Ota osaksi aamurutiinia se, että pakkaat itsellesi töihin terveellisiä välipaloja.