Big Brother -talossa on vietetty tänään rauhallista alkuiltaa sen jälkeen kun asukkaiden ensimmäinen urakka talon tehtäväalueella saatiin viimein päätökseen. Hetki sitten asukkaille ilmoitettiin, että sunnuntaina osa kilpailijoista häädetään. Ilmoitus sai Satun pyyhkimään kyyneleitään.
Eilen illalla talossa nähtiin ensimmäisiä romanssin merkkejä, mutta tänään asukkaiden keskuudessa on virinnyt jo pienimuotoinen kolmiodraama. BB-Mari on tilanteen keskiössä, kun hän oli ensin varsin läheisissä tunnelmissa Petrin kanssa. Mies vaihtui kuitenkin pian uuteen, kun BB-Paul ryhtyi lähentelemään Maria Isovelin kuulutusta odotellessa. Mari ei vastustellut lähentelyjä.
Tilanteen huomattuaan BB-Petri ryhtyi piikittelemään neitokaista miehen vaihtamisesta, mutta räväkkä Mari vastasi Petrin käyttäneen jo oman mahdollisuutensa ja vitsaili vaihtavansa miestä puolen tunnin välein. Siitä huolimatta Petri suuntasi samalle sohvalle, jossa Mari ja Paul istuivat sylikkäin, ja otti Marin jalat omaan syliinsä. BB-Paul oli tilanteesta silminnähden vaivautunut.