BB-Jani vakuuttaa: ”Mä en ole neitsyt!”

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa parhaillaan asustava BB-Jani on hauskuttanut muita asukkaita hulvattomilla jutuillaan erityisesti alkoholinjuonnin ja seksin saralla. Miehen terminologia on kuitenkin ollut niin hakoteillä, että muut asukkaat uskovat hänen rajujen juttujensa olevan sepitettyjä tarinoita.

Eilen illalla makuuhuoneessa Jani kertoi olevansa kovasti juovuksissa, jolloin BB-Elisabet kertoi uskovansa, ettei mies ole aiemmin juuri alkoholia nauttinut. Siihen Jani kuitenkin vastasi juovansa usein jopa korillisen olutta. Samalla hän pyysi saada lisää ”loivaria” kesken bileillan.

Tänään sama meno on jatkunut, ja asukkaat ovat saaneet monet hyvät naurut Janin tarinoista. Hän on ”heittänyt läppää” muiden muassa anaaliseksistä vain huomatakseen, ettei lopulta tiennytkään mitä koko termi tarkoittaa. BB-Paul totesi tämän jälkeen uskovansa, että Jani ei ole vielä menettänyt poikuuttaan. Jani oli kuitenkin toista mieltä.

– Mä en ole neitsyt. Sanokaa vaan mitä lystäätte, mutta mä pidän oman mielipiteeni, Jani selitteli.