Yhä useammat tähdet ovat viime kuukausina kertoneet julkisuudessa kokemastaan ahdistelusta. Useimmat heistä ovat naisia, mutta joukossa on myös miestähtiä. Nyt vuoden 1999 Muumio-elokuvan tähti Brendan Fraser paljastanut miksi hän katosi aikoinaan julkisuudesta.
Fraser paljasti olevansa seksuaalisen ahdistelun uhri ja joutuneensa Golden Globe -gaalaa järjestävän HFPA-järjestön entisen johtajan, Philip Berkin ahdistelemaksi. Tapaus sattui vuonna 2003 järjestetyssä tilaisuudessa.
– Hän tarttui vasemmalla kädellään pakaraani, ja yksi hänen sormistaan osui haaroväliin. Hän alkoi liikutella kyseistä sormea, Fraser paljasti GQ-lehdelle.
– Tunsin oloni huonovointiseksi, ja tuntui kuin olisin ollut pieni lapsi. Tunsin palan kurkussani ja olin vähällä alkaa itkemään, tähti kuvaili.
Fraser harkitsi tapauksen paljastamista julkisuudessa, mutta pelkäsi sen pilaavan hänen maineensa. Tähden edustaja kuitenkin vaati HFPA-järjestöltä anteeksipyyntöä. Berk kirjoitti tähdelle sittemmin kirjeen, jossa hän pahoitteli asiaa mutta kiisti tehneensä mitään väärää.