Big Brother -talossa on parhaillaan jännittynyt tunnelma, kun sunnuntainen suora lähetys on juuri alkanut. Asukkaat istuvat olohuoneen sohvalla ja vitsailevat häätöäänestyksessä olevien kustannuksella. Erityisen paljon ”kuittia” on saanut BB-Mari.
Esimerkiksi BB-Niko Nousiainen on vitsaillut jo parin päivän ajan sillä että Mari passitetaan tänään kotiin ja että hän pääsee viimein ulkomaailmaan syömään herkkuja. Mari on itse todennut katsovansa illan häätölähetyksen nauhalta ja kostavansa jokaiselle joka ei itke, kun hänet häädetään talosta. Aiemmin Mari kertoi tuntevansa olonsa luuseriksi, mikäli hän menestyisi huonommin kuin BB-Habib tai BB-Marika.
Nikon vitsailut ovat voineet osua varsin oikeaan, sillä Mari on esimerkiksi BBPlaza-fanisivuston äänestyksen mukaan aivan ylivoimaisesti talon inhokki. Fanien mukaan suosikkiasukas on puolestaan BB-Marika, joka vaikuttaa talon asukkaiden käyttäytymisen perusteella olevan asukkaiden epäsuosiossa. Mari on parhaillaan myös televisio-ohjelmassa annettujen äänten perusteella lähdössä talosta.