Big Brotherin salapari tukalassa tilanteessa suhdekeskustelussa

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa Isoveli määräsi eilen asukkaat olohuoneeseen ja käskytti jokaisen asukkaan kertomaan oman näkemyksensä parisuhteesta, pettämisestä ja yhden illan suhteista. Tilanne oli varsin tukala taloon sunnuntaina saapuneelle salaparille, eli Riikalle ja Esa-Tapiolle.

Kihlaparista BB-Riikka kertoi näkemyksensä ensin.

– Parisuhde perustuu lojaalisuudelle ja luottamukselle. Itse en ikinä pettäisi, ja jos minua petettäisiin, niin en varmaan haluaisi olla siinä suhteessa. Jos ollaan jonkun kanssa, niin sit siinä ollaan, ja jos halutaan olla jonkun muun kanssa, niin sitten päätetään se toinen suhde ennen kuin lähdetään muiden kanssa, Riikka kertoi.

Muut tivasivat häneltä lisätietoja ihmissuhteista, ja silloin Riikka hieman hätääntyi hetkeksi. Hän sai kuitenkin koottua itsensä nopeasti huijatakseen asukkaita.

– Olen siis sinkku. Minulla on ollut pitkiä suhteita. Ei ole ainakaan minun tietääkseni petetty minua, enkä ole itse pettänyt koskaan ketään, Riikka jatkoi.

Pian ääneen pääsi Riikan kihlattu BB-Esa-Tapio, jonka oli niin ikään aselteltava sanansa tarkkaan etteivät muut asukkaat saa vihiä pariskunnan seurustelusta. Miehen vastaus olikin sopivan ympäripyöreä.

– Itselle tärkein suhde on lähtenyt käyntiin ihan yhden illan jutusta. Ei ollut mitään niittyjä tai heinälatoja tai muita hienouksia. Se on ihan totta, että ei voi tulla sitä toista iltaa ellei koe sitä ensimmäistä. Pettämistä en missään nimessä sulata.

Samalla Esa-Tapio viittasi hänen ja Riikan väliseen suhdekriisiin.

– Kesällä meni pitkä suhde plörinäksi. Itse mokasin sen sillai, että yksi naispuolinen kaveri kävi kylässä ja jätin siitä mainitsematta toiselle osapuolelle. Ja vaikka se selvitettiin, niin se jäi varmaan kaivertamaan toista osapuolta. Se oli kyllä opettavainen tilanne, että tuollaiset pienetkin asiat pitää kertoa toiselle, ettei luo sitten mitään vääriä kuvitelmia, Esa-Tapio taiteili sanoillaan.