Monien suomalaisten rakastaman Todella upeeta -televisiosarjan tähti June Whitfield on kuollut. Hän menehtyi perjantai-iltana 93-vuotiaana. Läheisten mukaan poismeno oli rauhallinen. Whitfield oli suosittu näyttelijätär ympäri maailmaa, ja hänen roolinsa Todella upeeta -sarjassa oli ikoninen.
Hittisarjassa Patsyn roolia näytellyt Joanna Lumley esitti eilen surunvalittelunsa ystävänsä ja kollegansa poismenon johdosta. Vuonna 1925 syntynyt ja näyttelijäuransa jo 1940-luvulla aloittanut Whitfield sai vuonna 2017 Britanniassa hyvin arvostetun arvonimen, jolloin hänestä tuli Dame June Whitfield.
Näyttelijätär eli omillaan viime kesään saakka, sillä vasta kesäkuussa hän muutti asumaan hoitokotiin aviomiehen menehdyttyä. Hänet tunnettiin myös vahvana nykytelevision kritisoijana, sillä veteraanitähden mukaan televisiosarjoissa on nykyisin liikaa seksiä ja kiroilua, BBC kertoi taannoin. Myös nykyinen poliittinen korrektius sai häneltä sapiskaa, koska kukaan ei tuntunut enää sietävän pilailua kustannuksellaan.