Suomalainen DJ-kulttuuri on menettänyt yhden suurimmista tähdistään, kun alan uranuurtajana 1970-luvulta saakka toiminut DJ Edward on kuollut. Tiskijukkien suomenmestaruuden vuonna 1977 voittanut viihdeveteraani, oikealta nimeltään Markku Vesala, menehtyi lauantaina sairaalassa Lappeenrannassa.
Uransa alkuvaiheessa DJ Edward edisti silloin vielä melko uuttaa DJ-kulttuuria esiintymällä esimerkiksi Sleepy Sleepers ja Hurriganes -yhtyeiden kanssa kiertueilla. Hänen aktiiviuransa jatkui vuosikymmenien ajan pitkälle 2000-luvun puolelle, ja esimerkiksi 1990-luvun puolivälissä Vesala kiersi Suomea muun muassa DJ ShowMaster -kiertueen ja Aikakone-yhtyeen kanssa.
– Eetu teki vuosikymmeniä hartiavoimin töitä suomalaisen DJ-kulttuurin eteen, ja nimenomaan todellisen old school -kulttuurin eteen. Ei mitään biittimiksauksia, vaan mikrofoni käteen ja yleisö hyvälle tuulelle. Aina ja joka kerta, tuhansilla ja taas tuhansilla keikoilla. Vuoden 1977 DJ ShowMasterille keikkailu ei ollut pelkkä ammatti, vaan se oli elämäntyyli, DJ Edwardin kanssa vuosia Suomea kiertänyt Staran päätoimittaja Jocka Träskbäck kirjoittaa muistokirjoituksessaan.
Markku ”DJ Edward” Vesala oli 1990-luvulle saakka tuttu näky myös festarilavoilla, sillä hän viihdytti ihmisiä discojen ja yökerhojen lisäksi muun muassa RantaRockin lavalla. Aikoinaan Discosusi-kappaleen levyttänyt veteraani edisti DJ-alalla nimenomaan kokonaisvaltaisen viihdyttämisen merkitystä. Hänen esiintymisensä sisälsivät jo 1970-luvulla paljon muutakin kuin musiikkia, sillä varsinkin visuaalisuus ja kappaleiden välijuonnot olivat merkittävässä roolissa.