Viestitteleminen lienee nykyisin yleisin yhteydenpitomuoto. Ainakin uuteen henkilöön tutustuessa saatetaan lähetellä ahkerasti viestejä, joista puuttuvat äänenpainot, ilmeet ja muu elekieli. Tällöin voi syntyä myös valheellisia mielikuvia tai väärinymmärryksiä.
Pari asiaa kuitenkin kertoo takuuvarmasti, että toinen osapuoli on kiinnostunut. Näitä ovat viestien lähettämisen ajankohdat. Mikäli hän lähettää viestejä ahkerasti, toivottaa huomenet, hyvät yöt ja vaihtaa kuulumisia myös päivän aikana, on toinen osapuoli kiinnostunut. He myös kertovat omasta elämästään pintapuolisia kuulumisia enemmän.
Mikäli toisilleen viestittelevät keksivät sisäpiirivitsejä ja flirttailevat hellyyttelysanoilla, on kiinnostuneisuus jo hieman pidemmällä. Myös se, että viesteissä kysellään asioita kielii, että henkilö haluaa aidosti tutustua lisää ja tietää enemmän. He eivät jätä viestejä lukematta tai niihin vastaamatta.