Uuden suhteen tekstiviestietiketti – muista nämä ennen kuin aloitat

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Ihastuessa uuteen ihmiseen yhteydenpito voi olla aluksi melko jännittävää. Toisen ihmisen ajatuksia ja tunteita ei voi tietää, mikä tekee myös omien tunteiden paljastamisesta riskialtista.

Uuden suhteen alkaessa yksi kutkuttavimmista asioista on tekstiviestin lähettäminen ja etenkin sen vastaanottaminen. Toisinaan vastausta voi olla tuskallisen vaikeaa odotella, mutta useamman viestin lähettäminen ja vastauksen saaminen painostamisella eivät kuitenkaan tuota yleensä haluttua lopputulosta.

Poosh-hyvinvointisivuston mukaan uuden suhteen alussa kannattaa muistaa tietynlainen tekstiviestietiketti. Ennen ihastukselle vastaamista tulee muistaa seuraavat asiat.

1. Tauko



Mieti, mitä haluat hänelle sanoa ja mitä yrität viestiä. Älä lähetä hetken mielijohteesta liian tunteellista viestiä vaan pidä pää kylmänä.

2. Tarkkaile omia tunteitasi



Älä lähetä viestiä, joka viestii epävarmuudesta, häpeästä tai pettymyksestä. Pidä pää edelleen kylmänä.

3. Ole itsevarma



Vastaa itsevarmasti äläkä yritä kalastella viesteillä ylimääräisiä rakkauden osoituksia. Ole rauhallisin mielin ja anna hänelle aikaa vastata. Mikäli hän ei ikinä vastaa, hän ei olisi ollut muistutustenkaan arvoinen.