Jyväskylän yliopisto on toteuttanut tutkimuksen, jonka mukaan kuukautiskierron häiriöt ovat yleisempiä nuorilla urheilua säännöllisesti harrastavilla naisilla kuin samanikäisillä ei-urheilijoilla.
Nuoressa aikuisuudessa kuukautiskierron häiriöistä raportoi jopa 39 prosenttia urheilijoista, ei-urheilijoista häiriöitä esiintyi kuudella prosentilla. Tutkijoiden mukaan ero urheilijoiden ja ei-urheilijoiden välillä näkyy ainoastaan nuoressa aikuisuudessa, kun tarkasteltiin kaikkia kuukautiskierron häiriöitä yhdessä.
Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnassa tehdyssä tutkimuksessa tutkittiin urheiluseuraan kuuluvia, vähintään neljä kertaa viikossa harjoittelevia sekä urheiluseuraan kuulumattomia tyttöjä. Muissa maissa tehtyjen tutkimusten perusteella kuukautiskierron häiriöiden tiedetään olevan suhteellisen yleisiä naisurheilijoilla, mutta vastaavaa tutkimusta ei ole aikaisemmin tehty suomalaisilla urheiluseuroissa harjoittelevilla nuorilla.
– Tutkimuksessa ei kerätty tietoa kuukautiskierron häiriöiden syistä, mutta aikaisemman kirjallisuuden perusteella tiedetään, että yksi yleisimmistä syistä häiriöihin on se, että energiansaanti sen kulutukseen nähden on liian niukkaa. Tällöin keho ikään kuin ohjaa energian sinne, missä sitä tarvitaan eniten ja säästää elämän kannalta ei-välttämättömistä toiminnoista, tässä tapauksessa lisääntymistoiminnoista, kertoo tohtorikoulutettava Suvi Ravi liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.