Englantilainen mallikaunotar Leilani Dowding on tullut kotimaassaan tutuksi muiden muassa missinä, kolmossivun tyttönä ja televisiotähtenä. Aikoinaan hän oli kuitenkin mukana myös Miss Universum -kilpailuissa.
Nyt Leilani Dowding on kuvattu nauttimassa meren aalloista rannalla Miamissa. Neitokainen keimaili kuvaajille antaumuksella ja osoitti olevansa edelleen huippukunnossa, vaikka hänen missiajoistaan on kulunut jo kolmetoista vuotta.
31-vuotias kaunotar Leilani Dowding voitti vuonna 1998 Miss Great Britain -kilpailun ja edusti maataan Miss Universum -kilpailussa. Seuraavana vuonna hän poseerasi The Sun -lehden kolmossivun tyttönä. Menestyksensä ansiosta hän lopetti opiskelun ja ryhtyi kokopäiväiseksi malliksi. Sittemmin hän poseerasi topless-kuvissa yhdessä Melanie-pikkusiskonsa kanssa. Vuonna 2003 Leilani rankattiin FHM-lehdessä maailman 89. seksikkäimmäksi naiseksi. Viime vuosina hän on työskennellyt useissa englantilaisissa televisio-ohjelmissa.