Vakava varoitus 112-sovelluksessa: Kavala tekstiviestihuijaus leviää nopeasti

Digi Ohhoh! · Stara.fi

Viime vuosina erilaiset huijausviestit ovat levinneet perinteisten sähköpostien lisäksi myös esimerkiksi WhatsAppissa, Messengerissä ja tekstiviesteillä. Nyt viimeksi mainittujen kohdalla on kyseessä varsinainen epidemia, jossa suomalaisia pommitetaan jatkuvasti kavalilla huijauksilla. Tilanne on niin paha, että viranomaiset varoittavat siitä jopa 112-sovelluksen kautta.

FluBot-haittaohjelmakampanja on aktivoitunut jälleen ja sitä levitetään tekstiviestitse. Kyberturvallisuuskeskukselle tulleiden ilmoitusten perusteella suomenkielellä kirjoitettuja huijausviestejä lähetetään tällä hetkellä kymmenille tuhansille suomalaisille. Tekstiviesteissä on useita erilaisia viestimuotoja, linkkejä ja kirjoitusasuja. Viestit on kirjoitettu suomeksi.

Viesteissä ei yleensä ole ääkkösiä ja niissä on seassa erikoismerkkejä epäloogisissa kohdissa, operaattorien suodatustoimenpiteiden vaikeuttamiseksi. Tekstiviestissä voidaan väittää, että viestin vastaanottaja on saanut esimerkiksi ääniviestin tai ilmoituksen operaattorilta. Yhteistä viesteille on se, että käyttäjää pyydetään avaamaan viestissä oleva linkki.

Itse linkin avaaminen ei vielä asenna haittaohjelmaa, vaan se pyytää käyttäjän suostumusta asentuakseen. Haittaohjelma voi varastaa tietoja laitteelta ja lähettää laitteesta haittaohjelmaa levittäviä huijaustekstiviestejä. Aiemmin haittaohjelma pyrki lähettämään tuhansia viestejä uusille uhreille, joten tämän hetken arviomme mukaan viestien kokonaismäärästä viimeisen vuorokauden sisällä on noin 70 000. Mikäli nyt aktivoitunut kampanja on yhtä aggressiivinen kuin kesällä nähty, voi lähipäivien aikana tekstiviestien määrä tulee nousemaan satoihin tuhansiin.

Haittaohjelma on kohdistettu kaikille, joilla on käytössään Android-laite ja matkapuhelinliittymä. Tekstiviestit saapuvat myös muihin laitteisiin, mutta esimerkiksi iPhonella sivua selaavat kävijät ohjataan erilaisiin huijauksiin esim. luottokorttitietojen kalasteluun. Jos olet saanut tämän viestin, olet saanut huijausviestin jonka linkkiä ei tule klikata auki. Yleisesti huijausviestien ja linkkien takana voi olla haittaohjelmia, tietojenkalastelua ja tilausansoja. Emme suosittele syöttämään henkilötietoja nettisivustoille, joiden aitoudesta et ole varma.