Menestyksensä nousukiidossa ollut eteläafrikkalainen näyttelijä ja malli Charlbi Dean on kuollut. Hän oli 32-vuotias. Lähipiiri on kertonut naisen menehtyneen äkilliseen ja odottamattomaan sairauteen sairaalassa New Yorkissa.
Dean toteutti vasta äskettäin näyttelijäuransa suurimman roolin Triangle of Sadness -elokuvassa. Elokuva ei ole vielä ilmestynyt elokuvateattereiden laajaan levitykseen, mutta se on tehnyt yleisöön vaikutuksen esimerkiksi Cannesin elokuvafestivaalilla 2022. Elokuva voitti festivaalin huippupalkinnon The Palme d’Orin.
Vuonna 2009 Dean ja hänen silloinen poikaystävänsä sekä toinen malli Ashton Schnehage selvisivät lähes kuolemaan johtaneesta auto-onnettomuudesta. Charlbi Dean kärsi keuhkovauriosta. Lisäksi onnettomuus aiheutti luumurtumia ympäri kehoa. Hän oli kihloissa malli Luke Volkerin kanssa 8. huhtikuuta alkaen, New York Post raportoi. Tarkempaa kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen.