Alli Haapasalon ohjaama Tytöt tytöt tytöt -elokuva on kerännyt ylistävää kritiikkiä maailmalla. Nyt elokuva on saanut kunnian edustaa Suomea Hollywoodin tunnetuimmassa elokuva-alan gaalassa.
Tytöt tytöt tytöt on valittu Suomen ehdokkaaksi parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-palkinnon saajaksi. Suomen Oscar-ehdokkaan valitsee Suomen Filmikamarin johdolla koottu elokuva-ammattilaisten raati. Lopulliset Oscar-ehdokkuudet julkaistaan 24. tammikuuta 2023, ja palkinnot jaetaan 12. maaliskuuta.
Linnea Leinon, Aamu Milonoffin ja Eleonoora Kauhasen tähdittämä Tytöt tytöt tytöt sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa nimellä Girl Picture julkaistu elokuvan sai hyvän vastaanoton yhdysvaltalaisilta arvostelijoilta. Aikaisemmin tänä vuonna Tytöt tytöt tytöt voitti Sundancen elokuvajuhlien yleisöpalkinnon.