Nainen turvautui kalliiseen matkaan surun keskellä – halusi ripotella lemmikkihamsteriin tuhkat Havaijille

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Sureva nainen käytti taannoin 4.000 euroa matkustaakseen Havaijille surulliselle matkalle. Hän halusi levittää lemmikkihamsterinsa tuhkat paratiisisaarelle. Hamsteri oli kuollessaan kolme vuotta ja seitsemän kuukautta vanha.

Lisa Murray-Lang murtui Spud-nimisen hamsterin kuolemasta. Lopulta nainen päätti matkustaa miehensä kanssa Honoluluun. Hän halusi antaa tuhkatulle hamsterille arvoisensa muistojuhlan ja tuhkan laskemistilaisuuden. Hän aikoo pysähtyä ennen Havaijin Oahun saarta myös Amsterdamissa, jota nainen kutsuu Hamsterdamiksi.

Honolulussa hän vei Spudin tuhkat meren rannalle ja sirotteli ne sinne Beyoncén kappaleen I Was Here tahdissa. Nainen teki jo koronakriisin aikaan hamsterilleen pahvista keinotekoisia lomia ja Havaiji oli lemmikin suosikkikuva. Nyt nainen ajatteli, että rakas lemmikki pääsee viimein oikealle lomalle.

– Se on täydellinen muistojuhla hänelle. Hän pääsee vihdoin mukaan todelliselle lomalle. Hamsterin keski-ikä on noin kaksi ja puoli vuotta, joten on todella hämmästyttävää, että hän eli niin kauan. Hän todella antoi meille syyn nousta sängystä aamulla, varsinkin koronaviruspandemian sulkutilan aikana. Hän oli todellinen osa perhettä, nainen kertoo Mirrorin mukaan.