Vuosikymmeniä sitten suvun vanhukset hoidettiin kotona. Suku asui samalla tilalla tai asuinkompleksissa, jossa jokainen hoiti toinen toistaan. Vanhempi väki katsoi lasten perään ja nuorempi väki piti huolta vanhuksista. Iäkkäät ihmiset haluavat edelleen asua kotona, mutta omien sukulaisten sijaan heitä hoitaa tehtävään palkattu henkilökunta.
Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Siun sotessa kuusi vuotta työskennellyt Satu Palviainen-Hämäläinen siirtyi taannoin Joensuun yksiköstä Rantakylä-Karsikon kotihoitoon. Työ kotihoidossa on hänelle erittäin mieluista. Hän huolehtii kotimaamme Suomen rakentaneiden vanhusten hyvinvoinnista.
– On ihanaa käydä vanhusten kotona, joka on heille se kaikkein tärkein paikka. Tykkään tehdä itsenäistä työtä, jossa voi vaikuttaa päivän aikatauluun ja liikkua paikasta toiseen. On myös mukava, että asiakaskäynnit voi tehdä pääosin kävellen, koska välimatkat ovat tällä alueella niin lyhyitä. Metsien oikopolutkin ovat tulleet jo tutuiksi, Palviainen-Hämäläinen kertoi.
Kotihoitoa voi saada, vaikka asuisikin sukulaistensa luona. Esimerkkinä on Tyyne-niminen asiakas, joka asuu tyttärensä perheen kanssa. Etenkin lapsenlapsen läheisyys on Tyynelle tärkeä. Unikin tulee helpommin, kun lapsenlapsi on lähellä.
– On hyvä ja kiva, että hoitajat käyvät joka päivä. He ovat erittäin ystävällisiä ja hyviä hoitajia. Vaikka on pieni aika käytettävissä, aina on mukavaa eikä olla tuppisuina. Koti on hyvä paikka. Kotona on turvallista.
