Aikuisviihdetähti haluaa kuvata toimintaa avaruudessa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Aikuisviihdetähti Johnny Sins on paljastanut, että hän haluaisi olla maailman ensimmäinen ihminen, joka harrastaa intiimiä kanssakäymistä avaruudessa. Hänet oli tarkoitus laukaista avaruuteen ensimmäisen kerran jo vuosia sitten, mutta projektin tuotannosta vastannut yhtiö ei saanut kerättyä tarpeeksi varoja hankkeeseen.

Johnny Sins on ehkäpä tunnetuin miestähti alallaan. Hänen avaruusprojektinsa on kestänyt jo useita vuosia, mutta nyt miehen ikä alkaa tulla vastaan haaveen toteuttamisen kannalta. Sinsillä on kuitenkin selkeä näkemys siitä, kenet hän ottaisi mukaan.

– Luulen, että Elon Musk pääsisi siihen mukaan. Hän on tyyppi. Se olisi itse asiassa hämmästyttävän mainio promootio SpaceX:lle, Sins vitsaili Vicelle.