Perinteinen ranskalainen patonki on saanut merkittävän tunnustuksen. Patonki valittiin Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Asiasta tiedotti YK:n kasvaus-, tiede- ja kulttuurijärjestö.
Patongin valmistusmenetelmä ja leipään liittymä kulttuuri saivat tunnustuksen YK:n ylläpitämästä luettelosta. Unesco määrittää aineettoman kulttuurinperinnön perinteiksi tai tavoiksi, jotka on peritty esi-isiltä ja opetettu jälleen eteenpäin uusille sukupolville.
Unescon aineettoman kulttuurinperinnön luetteloon aiemmin sisällytettyjä ruokia ovat muun muassa napolilainen pizza, välimeren ruokakulttuuri, kimchi ja belgialainen olutkuluttuuri. Suomesta luettelossa on mukana suomalainen saunaperinne. Se sai tunustuksen vuonna 2020.
Nykymuotoinen ranskalainen patonki keskittiin 1920-luvulla. Laki kielsi leipureita työskentelemästä ennen kello neljää. Siksi aamiaista kaipaaville asiakkaille piti keksiä perinteistä leipää nopeammin valmistuva tuote, ja patonki tarjosi siihen ratkaisun.