Oletko karmisessa suhteessa? Nämä kolme merkkiä kertovat

Lifestyle Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Lähes jokainen on elämänsä aikana ollut suhteessa, joka tunnetaan nimellä karminen suhde. Karminen suhde on yleensä sellainen, jossa koetaan vahvoja tunteita, mutta joka ei kestä. Karmisen suhteen ei ole tarkoituskaan kestää vaan opettaa osapuolille tärkeitä oppeja elämästä ja ihmissuhteista.

Näistä kolmesta merkistä voit Elite Daily -sivuston mukaan tunnistaa karmisen suhteen elämässäsi.

1. Suhde alkaa kun elämässäsi tapahtuu isoja muutoksia



Suhde alkaa usein silloin kun heräät henkisesti, teet töitä oman elämäsi suhteen ja koet monia muutoksia.

2. Tunnette olevanne sielunkumppaneita



Karmisen suhteen osapuolet tuntuvat toisilleen siltä kuin he olisivat tunteneet toisensa aina. He tuntuvat parhailta ystäviltä, joihin romanttinen kiinnostus ja yhteys syntyvät välittömästi.

3. Yhteys syntyy välittömästi



Yhteys toiseen ihmiseen on vahva ja intensiivinen heti. Karminen suhde on usein romanttinen, mutta opettavainen suhde voi liittyä myös ystävyyteen, jonka on tarkoitus opettaa jotain, mutta ei välttämättä kestä ikuisesti.