Moni 1990-luvun alussa lapsuuttaan viettänyt muistaa todennäköises ti Kapteeni Planeetta, eli Captain Planet and the Planeteers -piirrossarjan. Ympäristöteemaisessa sarjassa seurattiin supersankari Kapteeni Planeetan ja neljän teinin seikkailuja maailman pelastamiseksi.
Kapteeni Planeetta -piirretyn pohjalta suunnitellaan elokuvaa jokseenkin yllättävän nimen toimesta. Projektissa tuottajana on näyttelijä Leonardo DiCaprio. Käsikirjoittajaksi on kiinnitetty Glen Powell, joka näytteli viime kesänä ensi-iltansa saaneessa Top Gun: Maverick -elokuvassa.
– Uskon käyvämme neuvotteluja pian. Tiedän DiCaprion suhtautuvan projektiin erittäin intohimoisesti. Niin minäkin. Uskon, että elokuva olisi mahtava ja haluan sen toimivan. Näyttelisin mielummin kyseistä supersankaria, Powell kuvaili Entertainment Tonightille.
DiCaprio on ollut kiinnostunut Kapteeni Planeetta -elokuvasta jo vuosien ajan. Tähden Appian Way -tuotantoyhtiö hankki piirrossarjan elokuvaoikeudet vuonna 2016. Suunnitteilla olevaa projektia on kuvailtu aikuisille suunnatuksi ja synkemmäksi versioksi lapsille suunnatusta alkuperäisestä sarjasta.