Tori.fi parantaa kauppojen turvallisuutta – uusi ominaisuus käyttöön

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Internet-kauppapaikka Tori.fi on saanut monien toivoman ominiaisuuden. Palvelussa on otettu käyttöön vahva tunnistautuminen. Se lisää mahdollisuutta turvallisempaan kaupantekoon.

Vahva tunnistautuminen onnistuu Torissa pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Sähköisesti tunnistautuvat saavat Schibsted-tilinsä profiiliin tunnistettu henkilö -merkin. Tarkemmat ohjeet vahvaan tunnistautumiseen löytyvät Torin verkkosivuilta.

Vahva tunnistautuminen ei ainakaan toistaiseksi ole pakollista kaikille palvelun käyttäjille. Tunnistautumisen yleistyminen voi kuitenkin tehdä kaupankäynnistä turvallisempaa. Tunnistettu henkilö -merkin saanut myyjä tai ostaja on pienemmällä todennäköisyydellä liikkeellä huijaustarkoituksissa.

Tori.fi muistuttaa, että huijarit saattavat vaania potentiaalisia uhreja myös palvelun nimissä. Tori ei pyydä tunnistautumista sähköpostitse tai esimerkiksi WhatsApp-viesteillä, eikä palvelusta lähetetä sähköpostiviestejä koskien tunnistautumista.