Poliisi varoitti viime vuonna suomalaisia kryptovaluuttahuijauksista. Länsi-Uudenmaan poliisin mukaan huijauksia oli havaittu ainakin kaksi. Henkilöt ovat ensin tehneet pienen sijoituksen verkossa. Sijoittaja on tämän jälkeen saanut puhelimitse ohjausta ja palveluita henkilöltä, joka esiintyy sijoitusneuvojana tai muun avustajana.
Sijoituksista on tullut tappioita, ja varojaan takaisin yrittäneeltä on veloitettu suuria siirtokuluja. Sittemmin on selvinnyt, että huijareille hävityt summat ovat olleet peräti viisinumeroisia. Poliisin mukaan yhdessä tapauksessa uhri menetti noin 16 000 euroa. Toisessa tapauksessa uhri menetti jopa 89 000 euroa. Poliisi tutkii tapauksia törkeinä petoksina.
– Tuntemattomia sijoituspalveluita käyttäessä on riski joutua petoksen uhriksi. Erityisesti suoraan yhteyttä ottaviin sijoitusneuvojiin ja heidän lupaamiinsa tuotto-odotuksiin tulee suhtautua äärimmäisellä varauksella. Jos tarjous kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, niin se myös on sitä, poliisi kertoi.
Poliisi kehottaa käyttämään sijoitustoiminnassa vain vakiituneita ja yleisesti tunnettuja palveluntarjoajia. Sijoittaa myös kannattaa vain sen verran, kuin on varaa menettää.