Neptunukselle ja Uranukselle löydettiin uusia kuita

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Aurinkokunnan seitsemännen ja kahdeksannen planeetan kuiden lukumäärä on kasvanut. Tutkijat ovat ilmoittaneet löytäneensä aurinkokunnastamme yhteensä kolme aikaisemmin tuntematonta kuuta. Astronomit löysivät kaksi Neptunusta kiertävää uutta kuuta ja yhden Uranusta kiertävän uuden kuun.

Associated Press -uutistoimiston mukaan kuut löydettiin Havaijilla ja Chilessä sijaitsevilla tehokkailla teleskoopeilla. Löydöksistä tiedotettiin perjantaina Minor Planet Center -järjestön toimesta.

Toiselta Neptunuksen juuri löydetyistä kuista kestää 27 vuotta kiertää planeetan ympäri. Uranuksen vastikään löydetty kiertolainen on puolestaan halkaisijaltaan vain noin kahdeksan kilometrin kokoinen. Kyseessä on yksi planeetan pienimmistä kuista. Neptunuksella on nyt yhteensä 16 tunnettua kuuta. Uranuksella löydettyjä kuita on yhteensä peräti 28.