Rockfest palaa ensi vuonna – uusi sijainti paljastettiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Rockmusiikkiin nimensä mukaisesti keskittyvä Rockfest vietti tänä vuonna välivuotta. Festivaalin järjestäjät kuitenkin tiedottavat Rockfestin palaavan kuvioihin ensi vuonna. Tapahtumapaikkana toimii uusi sijainti.

Rockfest järjestetään 12.-14. kesäkuuta 2025 Turussa Artukaisten kentällä. Tapahtumapaikka sijaitsee Gatorade Centerin ja Turun Messu -ja urheilukeskuksen välittömässä läheisyydessä. Noin viiden kilometrin  säteellä keskustasta, satamasta ja rautatieasemalta sijaitseva tapahtuma-alue on saavutettavissa esimerkiksi julkisella liikenteellä, autolla, jalan ja pyörällä.

Rockfestiltä löytyy tiedotteen mukaan ensi vuonna kolme festivaalilavaa, joista kaksi isompaa sijaitsee Artukaisten kentällä ja yksi sisällä Gatorade Centerissä. Tapahtuman ensimmäiset artistikiinnitykset julkaistaan syksyllä. Luvassa on jälleen sekä kansainvälisiä että kotimaisia nimiä.

Rockfest järjestettiin ensi kerran Vantaalla vuonna 2017 ja sen jälkeen Hyvinkään lentokentällä. Esiintymässä ovat olleet vuosien varrella muun muassa Iron Maiden, Pantera, Mötley Crüe, Slipknot ja Def Leppard.