Koiran sydän särkyy joka aamu – omistajan töihin lähtö on liikaa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Verkossa on kiertänyt paljon huvittavia ja hellyttäviä videoita, joissa nähdään miten lemmikit suhtautuvat siihen kun niiden omistajat lähtevät kotoa tai palaavat kotiin. Nyt videolla nähdään suloinen Frankie, jonka sydän särkyy joka aamu kun omistaja lähtee töihin.

Videolla nähdään pieni Frankie-koira, joka suree joka aamu kun sen omistaja valmistautuu lähtemään töihin. Nainen on aloittanut uudessa työpaikassa ja heidän arkensa on muuttunut niin, että koira ei pääsekään naisen mukaan. Joka aamu Frankie tulee tästä surulliseksi ja osaa myös näyttää sen.

Video on saanut yli 80.500 kommenttia ja 9,6 miljoonaa tykkäystä. Felipe Flores -niminen mies kommentoi tästä syystä hankkineensa koiralleen toisen koiran kaveriksi. Kävi kuitenkin niin, että nyt hänellä on joka päivä kaksi koiraa, jotka ovat surullisia kun hän lähtee. Eräs kommentoija oli sitä mieltä, että koirien pitäisi saada tulla työpaikalle mukaan.

@pubity I’d be taking A LOT of “sick” days 🥺🥺 #Pubity #RoadTo15M ♬ original sound – Pubity