Helleaalto iski Eurooppaan – suosittu turistinähtävyys suljettiin Kreikassa

Matkailu Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomessa sää on viilentynyt touko-kesäkuun vaihteen lukemista, mutta osassa Eurooppaa tilanne on aivan toisenlainen. Lämpötilan on ennustettu kohoavan useissa maissa lähipäivinä yli 40 asteeseen. Helleaalto on jo johtanut varotoimenpiteisiin Kreikassa.

Ateenan tunnetuimpiin nähtävyyksiin kuuluva Akropolis suljettiin keskiviikkona 12. kesäkuuta päivän kuumimpien tuntien ajaksi. Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluva Akropolis suljettiin AFP-uutistoimiston mukaan kello 12 ja 17 väliseksi ajaksi. Myös kouluja on suljettu useilla alueilla.

Akropoliksessa vieraili viime vuonna lähes neljä miljoonaa ihmistä. Se oli suljettuna myös viime heinäkuussa voimakkaan helleaallon vuoksi. Varotoimenpiteet saattavat jatkua, mikäli sää niin vaatii.

Forecan mukaan 40 asteen rajan on ennustettu ylittyvän Kreikassa ja Kyproksella helleaallon aikana. Yli 40 asteen lämpötilat ovat mahdollisia myös Turkissa.