Britney Spears heruttelee biksuissa – laskee alaosaa videolla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kevyen musiikin supertähti Britney Spears on jo pitkään aiheuttanut hämmennystä hänen julkaisuillaan sosiaalisessa mediassa. Taannoin 43-vuotias nainen vietti aikaa 47-vuotiaan isoveljensä Bryanin kanssa Las Vegasissa. Nyt valtio on jälleen vaihtunut, mutta meno on yhä samanlaista kuin aiemmin.

Kertomansa mukaan Britney on nyt vieraillut Meksiko Cityssä, jonka keskustaan hän myös eksyi aamulla tunniksi. Kaikeksi onneksi Spears löysi tiensä takaisin hotellille ja nauttii nyt videolla heruttelusta. Hän on nimittäin laskenut biksujensa alaosaa kuvauksia varten.

Britney Spears julkaisi aiemmin videon kylpyläkäynniltä, jota moni piti eriskummallisena. Britney Spears esitteli kuvaamallaan videolla kylpylän sisustusta ja puhui henkilökunnalle lapsellisella äänellä. Fanit kommentoivat videon olleen kiusallista katsottavaa ja kylpylän vesimaailman henkilökuntakin tuntui tähden käytöksestä vaivaantuvan.