Tampereen maauimala on ollut viime päivinä huolestusta aiheuttaneiden huhujen kohteena. Sosiaalisessa mediassa on kyseenalaistettu veden laatu. Nyt Tampereen kaupunki on vastannut väitteisiin.
Tampereen kaupunki kutsuu tiedotteessaan verkossa levinneitä väitteitä perättömiksi. Maauimalassa kerrotaan olevan turvallista uida. Altaasta on poistettu puiden lehtiä, ja veden laatua seurataan jatkuvasti.
– Jokaiseen havaintoon reagoidaan aina ja erite-epäilyt selvitetään huolellisesti. Mikäli erite-epäily todetaan aiheelliseksi, uimavalvojat välittävät siitä tiedon veden laatua seuraaville henkilöille heti. Tämän jälkeen allas suljetaan ja vesi käsitellään tehostetulla kloorauksella, johon kuluu aikaa esimerkiksi lastenaltaan osalta noin kaksi tuntia, kertoo allasvesitekniikasta vastaava työnjohtaja Sami Sirén.
Maauimala sijaitsee Kalevan kaupunginosassa uintikeskuksen läheisyydessä. Se avattiin yleisölle elokuussa 2018. Tampereen maauimalasta löytyy 25 metriä pitkä hyppyallas, 50 metriä pitkä kuntoallas ja lastenallas.