Charly Jordan riisui aamuvarhaisella – ja suuntasi niitylle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Glamour-mallina viime aikoina ajoittain toiminut Charly Jordan tunnetaan kansainvälisen DJ-uransa lisäksi myös somekuvistaan, ja hän julkaiseekin kuviaan nykyisin yli kolmelle miljoonalle seuraajalleen. Charly poseeraa varsin usein somessa vähäpukeisena ja upeissa maisemissa.

Nyt Jordan on keikistellyt kertomansa mukaan kello 05.30 aamuvarhaisella auringonnousun aikaan biksuissa niityllä ja myös rantakalliolla. Hän itse kertoo, että kyseinen paratiisi on hänen toivepaikkansa koko maailmassa. Kuvissa hän esittelee samalla nykyisen poikaystävänsä, jonka kanssa hän on rientänyt rannalle.

Los Angelesissa asuva ja kansainvälistä DJ-uraa tekevä sosiaalisen median julkkiskaunotar Charly Jordan on viime aikoina julkaissut usein näyttäviä upeita kuviaan sosiaalisessa mediassa. Nykyisin Jordan työstää myös omaa kuntoiluohjelmaansa verkossa, ja viime aikoina Charly on kunnostautunut myös videobloggaajana. Jordan poseeraa nykyisin jo yli kolmelle miljoonalle seuraajalle.