Elon Muskista jälleen isä – sai jo 12. lapsensa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Miljardööri Elon Musk sai tänä vuonna aiemmin vauvan yhdessä Neuralink-johtajan Shivon Ziliksen kanssa. Hänellä on saman naisen kanssa myös kaksivuotiaat kaksoset Strider ja Azure. Tiedossa ei ole lapsen nimeä tai sukupuolta.

Bloombergin mukaan 52-vuotias Elon Musk on jo 12 lapsen isä, joista kuusi on syntynyt viimeisten viiden vuoden aikana. Kolme on syntynyt muusikko Grimesin kanssa ja kolme Neuralink Corp.:n erikoisprojektien johtajan Shivon Zilisin kanssa.

Elonilla on myös 20-vuotiaat kaksoset ja 18-vuotiaat kolmoset ex-vaimon Justine Wilsonin kanssa. Pariskunta menetti traagisesti esikoisensa äkillisen vain 10 viikon ikäisenä. Hänellä on myös neljävuotias X, kaksivuotias Exa, eli Y ja vauva nimeltään Techno, jonka lempinimi on Tau.