Särkänniemen Planetaario avattiin jälleen

Matkailu Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tampereen Särkänniemen Planetaario sulki ovensa vuonna 2022. Nyt Planetaario on kuitenkin jälleen avattu yleisölle. Uudistettu Planetaario palasi toimintaan tiistaina 25. kesäkuuta.

– Kun Planetaarion tekniikka toissa vuonna petti, ajattelimme, että ehkä aika oli ajanut planetaarioiden ohi. Viime kesänä asiasta alettiin uutisoida, saimme valtavasti toiveita uudesta planetaariosta ja kävi ilmi, että näin ei ole. Ihmisille on hyvin tärkeää päästä planetaarioon edelleen, kertoo tiedotteessa Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä.

Planetaarionäytökset alkavat Särkänniemessä joka päivä puolen tunnin välein kello 11.30-19.00. Yleisölle esitetään vuorotellen Me muukalaiset -animaatiota ja Maasta maailmankaikkeuteen -elokuvaa. Esitysaikataulu on voimassa 2. elokuuta saakka.

Planetaarionäytökset sisältyvät Särkänniemi-rannekkeisiin ja Kohderannekkeisiin sekä Kausikorttiin. Lisäksi Planetaarioon voi ostaa kertalipun 9,90 euron hintaan.