Coldplayn keikalla yllätysvieras – Michael J. Fox soitti kitaraa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Brittiyhtye Coldplay kiertää parhaillaan Eurooppaa. Yhtye tulee kiertueensa aikana esiintymään ensi kertaa myös Suomessa. Yhtyeen taannoisella festivaalikeikalla mukana oli todellinen yllätysvieras.

Coldplay esiintyi lauantaina 29. kesäkuuta Iso-Britannian Glastobury-festivaalilla. Fix You -kappaleen aikana lavalla nähtiin Paluu tulevaisuuteen -elokuvista tunnettu näyttelijä Michael J. Fox. Parkinsonin tautia sairastava tähti soitti vierailunsa aikana kitaraa pyörätuolissa.

– Paluu tulevaisuuteen on suurin syy, miksi olemme bändissä. Kiitoksia siis sinulle, Michael. Olet sankarimme, Coldplayn nokkamies Chris Martin kuvaili keikalla.

Music of the Spheres -maailmankiertueella oleva Coldplay esiintyy Helsingin Olympiastadionilla lauantaina 27., sunnuntaina 28. ja tiistaina 30. heinäkuuta. Suomen stadionkeikkojen lämppäreinä toimivat Maisie Peters ja Alma.