Sivulliset pelastivat Suomenlinnan lautalta mereen tippuneen – Merivartiosto kiittelee

Ohhoh! · Tim Isokivi

Katajanokan edustalla Helsingissä todistettiin 4. heinäkuuta huolestuttavaa tilannetta. Suomenlinnaan matkalla olleelta lautalta putosi veteen ihminen. Tapauksella oli kuitenkin onnellinen loppu.

Merivartioston mukaan lautalla matkustamassa ollut henkilö joutui veden varaan torstai-iltana. Hänet pelastettiin sivullisten toimesta. Sivulliset auttoivat pudonneen matkustajan merivartiostoaseman veneen kyytiin.

Helsingin Kauppatorin ja Suomenlinnan välillä liikennöi lauttoja tiheään tahtiin. Suomenlinna on erityisesti kesäisin suosittu matkakohde, ja alueella on myös pysyvää asutusta. Suomenlahden Merivartiosto kiitteli X-julkaisussaan veden varaan joutuneen pelastustoimiin osallistuneita kansalaisia.