Crazy Townin Shifty Shellshock oli kuivilla kuukausia ennen kuolemaansa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Crazy Town -yhtyeen hiljattain yliannostukseen menehtynyt laulaja Shifty Shellshock oli pitkään raittiina ja onnellinen ennen kuolemaansa. Hän kertoi asiasta viime elokuussa keikalla esiintyessään. Mies menehtyi tänä vuonna kesäkuussa.

Shellockin oikea nimi oli Seth Binzer. Hän menehtyi 24. kesäkuuta 49-vuotiaana vahingossa tapahtuneeseen huumeiden yliannostukseen vuosia kestäneiden päihdeongelmien seurauksena. Nyt on kuitenkin paljastettu, että hän oli vakuuttanut olevansa kuivilla.

– Olen raittiina. Minulla on hyvä olo. Selvä ja onnellinen, hän kertoi Rock to Recovery -hyväntekeväisyyskonsertissa Fonda Theatressa Los Angelesissa viime elokuussa.

Muusikko tunnusti myöhemmin haastattelussa, että hänen musiikkinsa sekä kolme lastaan inspiroivat raittiiseen elämään. Mies kuitenkin retkahti kohtalokkaasti ja menetti asuntonsa. Hänen kerrottiin asuneen päihdeongelmaisten alueella Los Angelesin Downtownin alueella teltassa. Mies kuitenkin antoi aiemmin olettaa, että hänen kolme poikaansa kantoivat toivoa yllä paremmasta huomisesta.

– Lapseni inspiroivat minua elämään ja musiikki on aina ollut terapiani ja on auttanut minua selviytymään kaikesta, hän jutteli TMZ:n mukaan.