Paholainen pukeutuu Pradaan -elokuvalle suunnitellaan jatkoa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vuonna 2006 ilmestynyt draamakomedia Paholainen pukeutuu Pradaan oli menestys lippuluukulla. Elokuvassa Anne Hathawayn näyttelemä nuori nainen saa unelmien työpaikan Runway-lehdessä. Hän joutuu kuitenkin pian ongelmiin Meryl Streepin näyttelemän päätoimittajan kanssa.

Paholainen pukeutuu Pradaan -elokuvalle suunnitellaan Variety-lehden mukaan jatkoa. Tuotantoyhtiö Disney käy parhaillaan neuvotteluja alkuperäisen elokuvan käsikirjoittaneen Aline Brosh McKennanin kanssa. Varietyn mukaan jatko-osan keskiössä olisi Streepin ensimmäisessä osassa näyttelemä Miranda Priestly, jonka lehti on vaikeuksissa perinteisen printtimedian suosion laskiessa.

Paholainen pukeutuu Pradaan perustuu Lauren Weisbergerin samannimiseen omaelämänkerralliseen kirjaan. Runway-lehden päätoimittaja Priestlyn on epäilty perustuvan todelliseen Vogue-lehden pahamaineiseen päätoimittajaan Anna Witouriin. Kirjan ja elokuvaversion pohjalta on tehty myös lavamusikaali, joka saa ensi-iltansa Lontoossa lokakuussa.