Prinssi Harry on yksinäinen – katuu Yhdysvaltoihin muuttoa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Prinssi Harry ja Meghan Markle lopettivat elämänsä ja työtehtävänsä brittikuninkaallisina vuonna 2020. He ovat sittemmin perustaneet perheen Yhdysvaltoihin ja asettuneet asumaan Kalifornian Montecitoon.

Prinssi Harryn on nyt kerrottu katuvan päätöstä ja on jopa kuvailtu, että kyseessä on hänen elämänsä suurin virhe. Kuninkaallinen asiantuntija ja kirjailija Tom Quinnin mukaan Trumpin valinta presidentiksi tulee murskamaan pariskunnan unelmia entisestään. Prinssi Harryn päivät ovat jo nyt hänen mukaansa pitkiä ja yksinäisiä, Mirror uutisoi.

Meghan Markle on ryhtynyt toteuttamaan omaa lifestyle-liiketoimintaa Yhdysvalloissa. Prinssi Harry on puolestaan suunnitellut kakkoskodin ostamista Yhdistyneestä kuningaskunnasta, jotta voisi olla lähellä perhettään. Kuningas Charles on myöntänyt suoraan, että haluaisi olla enemmän tekemisissä myös Yhdysvalloissa asuvien lastenlastensa kanssa, mutta Meghan Markle ei suostu matkustamaan Iso-Britanniaan.