Brad Pitt ei enää edes viikonloppuisä – harvoin yhteydessä lapsiinsa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kuusikymppinen näyttelijä Brad Pitt erosi Angelina Joliesta kahdeksan vuotta sitten. Pariskunta on taistellut oikeudessa kuudesta lapsestaan. Osa lapsista on jo täysi-ikäisiä, joten he saavat päättää itse suhteestaan kuuluisaan isäänsä.

People-lehden mukaan Pitt on aniharvoin yhteydessä lapsiinsa kiireisen aikataulunsa vuoksi. Mies kuvaa parhaillaan F1-elokuvaa, eikä pidä periaatteessa laisinkaan yhteyttä jälkikasvuunsa. Välit ovat tyrehtyneet täysin aikuisikään ehtineiden lasten kanssa ja nuorempienkin kanssa hän vaihtaa kuulumisia satunnaisesti.

Pittillä ja Joliella on 22-vuotias Maddox, 20-vuotias Pax, 19-vuotias Zahara, 18-vuotias Shiloh ja 15-vuotiaat kaksoset Knox ja Vivienne. Mies seurustele nykyisin Ines de Ramonin kanssa ja he ovat suunnitelleet omaa perheenlisäystään.