Red Hot Chili Peppersin ex-kitaristia syytetään kuolemantuottamuksesta

Ohhoh! Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Red Hot Chili Peppers -yhtyeen kitaristina vuosina 2009-2019 toiminutta Josh Klinghofferia syytetään vakavasta rikoksesta. Klinghoffer sai syytteen kuolemantuottamuksesta maaliskuussa Kalifornian Alhambrassa tapahtuneen onnettomuuden seurauksena.

Syytteen mukaan Klinghoffer ajoi katumaasturillaan suojatietä ylittäneen 47-vuotiaan Israel Sanchezin yli kääntyessään katumaasturillaan risteyksessä vasemmalle. Sanchez kuoli vammoihinsa sairaalassa. Onnettomuus ei johtanut pidätyksiin.

Tapahtumapaikalla kuvatun videon perusteella katumaasturin kuljettaja piteli onnettomuushetkellä puhelinta kädessään. Kuljettaja pysäytti autonsa yliajon jälkeen. TMZ:n mukaan Klinghofferia syytetään huolimattomuudesta ja kuolemantuottamuksesta.

Klinghoffer liittyi Red Hot Chili Peppersiin John Fruscianten jätettyä yhtyeen. Hän erosi yhtyeen riveistä vuonna 2019, jolloin Frusciante liittyi yhtyeeseen uudelleen. Sessio- ja kiertuemuusikkona työskentelevä Klinghoffer on viime vuosina soittanut Jane’s Addictionin kiertueilla.