Kris Jenner täyttää 70 vuotta – häät tulossa?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kardashianien perheen matriarkka, Kris Jenner, juhlii ensi vuonna 70-vuotisssyntymäpäiviään. Aiemmin avioliitosta ehdottomasti kieltäytynyt Jenner on nyt tehnyt U-käännöksen. Hän sanoi, että ei sulje pois mahdollisuutta solmia avioliittoa Corey Gamblen kanssa.

Televisiopersoona Kris Jenner on vihjannut, että hän saattaa mennä naimisiin, kun hän täyttää ensi vuonna 70 vuotta. Hän on nyt avoin idealle, että kävelee alttarille yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa, 43-vuotiaan Corey Gamblen kanssa, People-lehti uutisoi. Kris Jenner on ollut aiemmin kaksi kertaa naimisissa; edesmenneen Robert Kardashianin ja sukupuolensa vaihtaneen Caitlyn Jennerin kanssa.

Jenner kuitenkin kertoi ystävilleen Kathy Hiltonille ja Faye Resnickille, että avioliiton mahdollisuutta ei olekaan suljettu pois. Jennerille tehtiin äskettäin kohdunpoisto-operaatio munasarjasyövän riskin toteamisen jälkeen ja asia nousi esille siitä kertomisen yhteydessä. Kris on seurustellut Coreyn kanssa vuodesta 2014 ja lupasi ystävilleen, että he saavat olla morsiusneitoina mikäli avioituminen tapahtuu.