Tutkimus: Narsismi vähenee vanhetessa

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Tuore tutkimus kertoo, että narsismi vähenee iän myötä. Kuitenkin ihmiset, jotka ovat narsistisempia lapsena, omaavat samoja piirteitä myös aikuisina. American Psychological Associationin julkaiseman tutkimuksen mukaan ihmiset ovat yleensä vähemmän narsistisia ikääntyessään lapsuudesta vanhempaan aikuisuuteen.

– Narsismi vaikuttaa ihmisten elämään monin tavoin sekä yksilöiden omaan elämään että ehkä jopa enemmän heidän perheidensä ja ystäviensä elämään, sanoo tutkimuksen johtava kirjoittaja Ulrich Orth Bernin yliopistosta Sveitsistä.

Orthin mukaan seuraavan tutkimuksen tulisi pyrkiä selvittämään syitä, miksi narsismi vähenee iän myötä. Yksi teoria hänen mukaansa viittaa siihen, että sosiaaliset aikuisiän roolit auttavat ihmisiä kypsymään. Kun ihminen joutuu toimimaan toisen ihmisen kumppanina, vanhempana, työntekijänä ja niin edelleen, johtaa se ehkäpä persoonallisuuden ominaisuuksien kehittymiseen, ja siten myös narsismin alhaisempaan tasoon.