Yhdysvaltojen Ohiossa asuva nainen oli soittanut hätänumeroon turhaan satoja kertoja. Hän tunnusti äskettäin syyllisyytensä tekoihin, joiden vuoksi joutui oikeuden eteen. Kyseessä on Zanesvillen kaupungista kotoisin oleva 34-vuotias Kesha Kennedy.
Syytäjien mukaan Kennedy soitti 911:een satoja kertoja keksittyjen hätätilanteiden verukkeella. Hän sai soittojensa vuoksi myös satoja ambulanssikyytejä. Hänen kuvitteelliset hätätilanteensa veivät kallisarvoista aikaa niiltä, jotka olivat aidosti avun tarpeessa.
Yhdessä tapauksessa hänen puhelunsa esti toisen henkilön avuntarpeen, jossa ihminen ei pystynyt hengittämään. Koska pelastusviranomaiset kuljettivat kyydissään huijaria, menehtyi aidosti apua tarvinnut henkilö komplikaatioihin ilman ambulanssia ensihoitajineen.
Kennedy soitti hätänumeroon lähes 400 kertaa, joskus jopa useita kertoja päivässä. Lääkärit totesivat hänet kerta toisensa jälkeen terveeksi. Jokainen ambulanssikuljetus rahoitettiin veronmaksajien dollareista. Hän on myös huijannut aiemmin muiden kaupunkien pelastusviranomaisia ja oikeuspsykologin mukaan Kennedy on yksinkertaisesti huomiota hakeva valehtelija. Hän on muun muassa esittänyt vammaista, kävelykyvytöntä ja muistisairasta, WTOC uutisoi.