Korkeasaareen K18 Kissojen yö: ”Tutustutaan sukukalleuksiin”

Matkailu Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Korkeasaaren suosittua Kissojen yö -tapahtumaa vietetään jälleen syyskuussa. Tänä vuonna eläintarhassa järjestetään ensi kertaa vain aikuisille tarkoitettu erikoisilta koko perheelle suunnattujen iltojen lisäksi.

Kissojen yö K18 -ilta järjestetään keskiviikkona 11. syyskuuta kello 16-22. Aikuisten iltana Korkeasaaren kuraattorit pitävät pilke silmäkulmassa luentoja eläinten parivalinnasta ja lisääntymisestä sekä kissapetojen uhanalaisuudesta, ja erikoisreitillä tutustutaan eläinmaailman sukukalleuksiin. Tarjolla on myös kukkia ja sidontaa, glittermeikkejä ja -partoja sekä drinkkibaarissa tarjoiltavia manulin ja tiikerin nimikkojuomia.

Koko perheen Kissojen öitä vietetään jälleen lauantaina 7. ja 14. syyskuuta kello 16-22. Ohjelmassa on muun muassa teatteria, kasvomaalausta ja tuliesityksiä. Myös suosittu Korkeasaaren dinosaurukset -näyttely on auki Kissojen öissä.

Kissojen yö järjestetään jo 32. kertaa. Tapahtumassa kerätään varoja uhanalaisten kissojen suojeluun. Tänä vuonna lahjoitussumma suunnataan manulien suojelutyöhön. Tapahtumiin myydään rajoitettu määrä lippuja Korkeasaaren verkkokaupassa 1. elokuuta kello 9 alkaen.