Ihmisen kädeksi epäilty löydös aiheutti viranomaisoperaation – sitten totuus paljastui

Ohhoh! · Tim Isokivi

Etelä-Walesissa sijaitsevalla uimarannalla tehtiin taannoin karmiva löytö. Asiantuntijoiden tutkiessa asiaa kävi kuitenkin ilmi, ettei löytö ollut aivan niin karmiva, kuin oli pelätty.

Llangennithissa sijaitsevalta rannalta oli löytynyt jotain, joka muistutti kuolleen ihmisen kättä tai jalkaa. Rannalla oleskellut henkilö otti kuvan löydöstä ja lähetti sen pelastuslaitokselle. Paikalle saapuneilta viranomaisilta kesti neljä tuntia paikantaa jäänteet.

Jäänteet tunnistettiin lopulta kuolleelle hylkeelle kuuluviksi. Etelä-Walesin poliisi totesi sosiaalisessa mediassa, että ihmisluiden ja hylkeiden luiden erottaminen toisistaan voi olla haastavaa. Hylje oli menehtynyt noin vuoden ikäisenä.

Etsinnöissä avusti Sky News -uutissivuston mukaan hylkeitä auttavassa hyväntekeväisyysjärjestössä, Gower Seal Groupissa mukana oleva Gareth Richards. Hän huomasi nopeasti, että kyse oli käden sijaan evästä. Richards totesi olleensa oikeassa paikassa oikeaan aikaan.