Räppärin uutisoitiin kuolleen – sitten paljastui hämmentävä totuus

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Korealainen räppäri Ch1tkey on onnistunut aiheuttamaan melkoisen kohun. Artistin uutisoitiin pudonneen rakennuksen katolta ja kuolleen myöhemmin sairaalassa. Lopulta kävi kuitenkin ilmi, että kyse oli pelkästä julkisuustempuksesta.

Etelä-Korean media uutisoi Ch1tkeyn pudonneen viisikerroksisen rakennuksen katolta 29. heinäkuuta. Ch1tkeyn kerrottiin luvanneen tapahtumahetkellä kuvaamassaan striimissä hypätä katolta, mikäli hän saisi tietyn määrän seuraajia. Räppärin tarkoituksena olisi ollut vain esittää hyppäävänsä, mutta hänen kerrottiin pudonneen vahingossa oikeasti alas.

Uutisen Ch1tkeyn kuolemasta vaikutti vahvistaneen myös hänen tyttöystävänsä. Räppärin Instagram-tilille ilmestyi kuitenkin 31. heinäkuuta Reels-julkaisu, jossa hän paljasti olevansa edelleen elossa. Samalla hän mainosti uutta kappalettaan.

Tapauksesta aiheutui arvatenkin kohu, jota Ch1tkey kommentoi livelähetyksessä Instagramissa. Räppärin mukaan hän ei ole pahoillaan teostaan, ja hän syytti kuolemaansa koskeneista uutisista toimittajia, jotka eivät tarkastaneet faktoja etukäteen.

– En kadu mitään enkä aio pahoitella tai miettiä tekojani. Paskat sille. Haluan vain näyttää teille kaikille keskisormea, Ch1tkey kertoi striimissään NME-lehden mukaan.