Helsinki-Vantaan lentoasemalla on vilkasta elokuussa – nämä ovat kiireisimpiä aikoja

Matkailu · Tim Isokivi

Kesä on tunnetusti suosittua aikaa matkustaa. Finavian mukaan Helsinki-Vantaan lentoasemalla on kiireistä elokuussakin. Aikaa kannattaa siis varata kunnolla lentomatkalle lähtiessä. Lähteviä matkustajia on Helsinki-Vantaalla liikkeellä eniten aamuisin kelo 6-8 ja iltapäivisin kello 15-18.

Lähtevien matkustajien lisäksi myös vaihtomatkustajien määrä lisääntyy Non Schengen -porttialueella. Finavian tiedotteessa matkustajia kehotetaan saapumaan lentoasemalle hyvissä ajoin ennen lennon lähtöä. Pysäköintiin, lähtöselvitykseen ja turvatarkastukseen kannattaa varata riittävästi aikaa. Myös rajatarkastukseen kannattaa varata riittävästi aikaa, sillä elokuussa matkustetaan vilkkaasti Non Schengen -maihin.

Ennen lentoasemalle saapumista kannattaa tarkistaa, että matkatavarat on pakattu oikein. Esimerkiksi retkikeittimien kaasut ja sytytysnesteet ovat kiellettyjä lennolla. Tulentekovälineitä saa olla yksi kappale matkustajaa kohden käsimatkatavaroissa tai yllä olevissa vaatteissa, ja varavirtalähteet ja vara-akut kuuluvat niin ikään käsimatkatavaraan.

Helsinki-Vantaan turvatarkastuksen läpi saa kuljettaa kaksi litraa nesteitä matkustajaa kohden, eikä nesteitä tarvitse ottaa esille laukusta läpivalaisun ajaksi. Myös teknologian voi jättää laukkuun turvatarkastuksen ajaksi. Finavian alueellisilla lentoasemilla nesteraja on yksi litra pakattuna uudelleensuljettavaan ja läpinäkyvään muovipussiin 100 millilitran pakkauksissa.

Non Schengen-maihin kuten Iso-Britanniaan, Yhdysvaltoihin tai Aasian maihin kulkevat lentoasemalla rajatarkastuksen kautta. Matkalle tulee ottaa mukaan voimassaoleva passi.